Odotin lauantaina vieraitamme saapuvaksi. Kun ovikello soi, käteni olivat lihapullataikinassa ja kehotin keittiöstä huhuillen vieraitamme astumaan sisään. Pian keittiön oviaukosta kurkistivat aivan toiset ihmiset kuin odotin. Joukko iloisia naisia julisti polttaripäiväni koittaneen. Sain ohjeistuksen varusteista, jotka tulisi pakata mukaan. Kun olin valmis, suuntasimme iloisen päivän viettoon kaupungille.

Päiväämme kuului tankotanssia, kauneushoitoja, saunomista sekä loppuillasta vielä tanssimista yökerhossa. Tyttäreni oli tulevan aviomieheni hellässä huomassa. Sain rauhassa ja huolettomasti heittää äidin roolini hetkeksi nurkkaan. Olin yhden illan vastuussa vain itsestäni.

Vanhemmuus on yksi elämän suurimmista lahjoista. Totuus kuitenkin on, että arki on välillä hyvinkin raskasta. Vastuu pienestä ihmisestä on olemassa vuorokauden ajasta riippumatta ja niin sen täytyykin olla. Jotta arjessa jaksaisi, ovat pienet irtiotot ja oma aika hyvin tärkeitä. Väittäisin, että jopa välttämättömiä. Oma minuus ja unelmat saattavat hautautua vanhemman roolin alle. Ajan kanssa tämä saattaa johtaa tukehduttavaan ja jopa ahdistavaan tunteeseen, sekä hyvinvoinnin ongelmiin.

Minulle pienet irtiotot ovat mahdollisia, sillä pyöritän arkea yhdessä mieheni kanssa. Yksinhuoltajavanhemmalle tämä on vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Neuvolajärjestelmämme on onneksi valveutunut kysymään myös vanhemman jaksamista. Tarvittaessa kotiapua on saatavissa, jotta aikuinen saa levähtää. Ongelmana on kuitenkin, että useat upeat teräsvanhemmat eivät halua tai kehtaa pyytää apua. Yritetään jaksaa suomalaisen sisun voimalla eteenpäin. Tulos on sama kuin työuupumuksessa, totaalinen väsähdys.

Äitiyslomalla ollessani yllätin itseni monesti ajattelemasta, että en tarvitse lomaa äitiydestäni. Mitä minä nyt lomalla tekisin, olenhan kotona joka ikinen päivä. Koin että en saisi valittaa väsymystäni. Nyt kun olen työelämässä, en todellakaan ajattele samoin. Kotona oleminen on rankkaa ja ympärivuorokautista työtä. Työt alkavat aikaisin aamulla ja kestävät iltaan. Myös yövuorot kuuluvat työnkuvaan. Ruokatunti saattaa olla hyvänä päivänä mahdollinen. Kahvitauko on jo todella isoa extraa.

Nautin perhe-elämästä ja käyn ulkona hyvin harvoin. Nämä yksittäiset kerrat ovat kuitenkin kultaakin arvokkaampia. Pyrin siihen, että minulla olisi omaa aikaa joko ystävien seurassa tai ihan yksikseni.Toivoisin, että jokainen vanhempi uskaltaisi toteuttaa samanlaista tervettä itsekkyyttä. Sen olemme ansainneet ja siitä hyötyy koko perhe.

Uusi viikkoni alkoi hieman väsyneissä, mutta voimaantuneissa tunnelmissa. Muisto lauantain boody shaking- hetkestä saa hymyn nousemaan huulilleni. Nyt kannan vastuullista rooliani taas uusin voimin.